Onko reilua toivoa, että hevonen asettaisi ihmisen lajityypillisten tarpeidensa edelle?

Ruokapalkan käyttö hevosten koulutuksessa herättää paljon keskustelua ja joskus myös väärinkäsityksiä. Yksi yleisimmistä harhaluuloista on ajatus siitä, että ruokapalkan käyttäminen olisi pelkkää houkuttelua tai että se tekisi hevosen ja ihmisen välisestä suhteesta vähemmän aidon. Jotkut ihmiset tuntuvat pelkäävän, että hevoset alkavat ruokapalkan käytön myötä pitää heitä pelkkinä karkkiautomaatteina ja tulevat luokse vain herkun toivossa.

Hevosen kohdalla on tärkeää ymmärtää, että ruoan tavoittelu on sille sisäsyntyinen, lajityypillinen käyttäytymistarve. Siksi on pohjimmiltaan hyvin ihmiskeskeinen ja egoistinen ajatus odottaa, että hevonen valitsisi ihmisen ruoan sijaan. Hevonen voi toki vapaaehtoisesti valita, että tulee tarhassa ihmisen luokse, vaikka sillä olisi samaan aikaan mahdollisuus jäädä tarhaan syömään, mutta tällöin sen muut käyttäytymistarpeet ovat todennäköisesti jo toteutuneet. Tämä tarkoittaa, että hevosella on ollut lähiaikoina riittävästi mahdollisuuksia esimerkiksi syödä, etsiä ruokaa tai viettää aikaa lajitovereidensa kanssa.

Toisaalta hevonen, joka elää yksinäisessä, virikkeettömässä tai pienessä tarhassa, saattaa tulla innokkaasti ihmisen luo pelkästään siksi, että ihmisen saapuminen on sen päivän ainoa hetki, joka tuo sisältöä tylsään elämään. Näissä tilanteissa hevosen valinta ei kerro ihmisen ja hevosen suhteen laadusta, vaan elinolosuhteista. Jos sama hevonen siirrettäisiin pihattoon tai laitumelle hevoslaumaan, se saattaisi aluksi suorastaan hullaantua päästessään elämään lajityypillistä elämää. Siksi monilla hevosenomistajilla saattaakin olla laidunkaudella haasteita saada hevosensa kiinni laitumelta, vaikka normaalisti sama hevonen tulisi tarhassa luokse kuin innokas koiranpentu.

Hevosen käyttäytymistä ei siksi voi tulkita mustavalkoisesti pelkästään “ihminen vai ruoka” -akselilla, sillä kaikki hevosen valinnat riippuvat elinympäristöstä ja siitä, miten hyvin hevosen perustarpeet toteutuvat. Tämä näkökulma on tärkeä pitää mielessä myös silloin, kun arvioidaan onko hevonen aidosti motivoitunut tai viihtyykö se ihmisen seurassa.

Miksi positiivisella vahvisteella koulutettu hevonen tulee niin mielellään mukaan harjoituksiin?

Hevonen on eläin, jonka elämä rakentuu pitkälti laiduntamisen ja ruoan etsimisen ympärille. Ruoan tavoitteluun liittyy aivojen dopamiinia erittävä SEEKING-järjestelmä (jota on tutkinut mm. Jaak Panksepp). Tämä järjestelmä on yksi syy siihen, miksi positiivinen vahviste toimii niin tehokkaasti. Kun hevosta koulutetaan ruokapalkalla, itse koulutustilanteesta tulee sille palkitseva.

Jo pelkästään tieto siitä, että hevonen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa lopputulokseen ja mahdollisesti saada palkkion, käynnistää SEEKING-järjestelmän. Tämä motivoi hevosta osallistumaan ja yrittämään. Tämä ei tapahdu sen vuoksi, että hevosta juuri sillä hetkellä houkuteltaisiin, vaan siksi, että itse tehtävien ratkaiseminen ja ihmisen kanssa työskentely tuottavat ruokapalkan avulla koulutetulle hevoselle mielihyvän kokemuksen SEEKING-järjestelmän aktivoitumisen ansiosta.

Aito valinnan mahdollisuus on olennainen osa hevosen motivaation arviointia. Jos hevonen voi saada koulutuksessa käytettävän palkkion myös muualta, esimerkiksi taukopaikalta, jossa sillä on tarjolla täsmälleen sama palkka kuin tehtävän suorittamisesta, sen valinnat kertovat paljon sen kokemuksesta. Jos hevonen valitsee silti tulla tehtävän pariin, vaikka palkkion saisi helpommalla vain olemalla paikallaan, se viittaa siihen, että itse koulutustilanne ja tehtävien ratkaiseminen ovat hevoselle miellyttäviä ja motivoivia. Tällöin hevonen valitsee tehtävän ratkaisemisen, koska prosessi on sille itsessään palkitseva.

SEEKING-järjestelmä selittää tämän hyvin: hevonen kokee uteliaisuuden, yrityksen ja onnistumisen tunteen merkityksellisinä, ja nämä tunteet voivat olla yhtä palkitsevia tai jopa palkitsevampia kuin itse ruokapalkkio. Tilanne muuttuu kuitenkin täysin, jos hevosen perustarpeet eivät ole täyttyneet ruoan hankinnan suhteen. Jos hevosta ei ole esimerkiksi ruokittu riittävästi ennen koulutustilannetta, ruokapalkasta voi tulla helposti ja huomaamatta myös kiristyksen väline. Tällöin hevonen ei välttämättä tee tehtäviä omasta halustaan tai siksi, että se kokee tilanteen miellyttäväksi, vaan koska se tarvitsee ruokaa selviytyäkseen.

Ruokapalkan käyttö ei ole pelkkää houkuttelua 

Yksi merkittävä väärinkäsitys liittyy siihen, että ruokapalkka ja houkuttelu sekoitetaan toisiinsa. Todellisuudessa nämä ovat eri asioita. Ruokapalkka on vahviste, joka annetaan sen jälkeen, kun hevonen on tehnyt toivotun käytöksen. Houkuttelu taas voi olla yksi käytöksen aikaansaamisen keino: hevonen seuraa palkkiota, jota näytetään sille etukäteen.

Houkuttelua voidaan käyttää koulutuksen alkuvaiheessa, jos halutaan auttaa hevosta hahmottamaan mihin suuntaan sen kannattaa hakeutua. Se ei ole itsessään hyvä tai huono menetelmä, vaan tekniikka, jota voidaan harkitusti hyödyntää. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että kaikki ruokapalkan avulla kouluttaminen ei perustu houkutteluun. 

Houkuttelu on yksi työkalu muiden joukossa, ei ruokapalkan synonyymi. Houkuttelemalla kouluttaminen voi tuntua aluksi nopealta ja helpolta, mutta lopullisen käytöksen hiominen voi olla hidasta, koska houkuttelu täytyy myöhemmin häivyttää pois ja vaihtaa tilalle jokin muu vihje, jos käytös halutaan jatkossa saada aikaan ilman houkuttelua. Houkuttelemalla ahne hevonen saattaa myös vahingossa edetä jännittävään tilanteeseen liian nopeasti ja sitten hätääntyä, eli houkuttelua käyttäessä on oltava varovainen.

Käytöksen aikaansaamiseen on useita muitakin tapoja. Hevonen voi tarjota käytöstä spontaanisti, jolloin kouluttaja "sieppaa" sen ja palkitsee juuri oikealla hetkellä, jolloin hevonen todennäköisesti tarjoaa samaa käytöstä uudelleenkin. Käytöstä voidaan myös sheipata, eli lähteä muokkaamaan pienissä osissa ja palkita oikean suuntaisesta toiminnasta, jolloin hevonen oppii toivotun käytöksen etenemällä askel askeleelta kohti tavoitetta.

Myös siedätyksen ja palkitsemisen yhdistäminen on usein tehokasta: hevosta altistetaan hallitusti ja pelkokynnyksen alapuolella etenemällä jollekin asialle ja palkitaan uteliaisuudesta ja rauhallisuudesta. Tällaisen vastaehdollistamisen avulla hevonen voi alkaa jopa nauttia sellaisista asioista, jotka aiemmin tuntuivat siitä epämiellyttäviltä. Nämä kaikki ovat täysin toimivia menetelmiä, ja ruokapalkka voi olla osana niitä ilman, että hevosta tarvitsee varsinaisesti houkutella tekemään mitään.

Ruokapalkka ei yksinään rakenna hyvää luottamussuhdetta, mutta voi oikein käytettynä olla hyvä työkalu sen vahvistamiseen

Ihmisen ja hevosen välinen luottamus ei ole riippuvainen pelkästään siitä, käytetäänkö koulutuksessa ruokapalkkaa. Luottamuksellinen yhteys voi syventyä yhtä lailla säännöllisten rutiinien, rauhallisen läsnäolon, turvallisten kokemusten ja ennakoitavan vuorovaikutuksen kautta. Ruokapalkka ei korvaa näitä yhteyden elementtejä, eikä se myöskään estä niiden muodostumista.

Ruokapalkka on vain väline viestintään ja motivointiin – yksi monista tavoista kertoa hevoselle, että se teki oikein ja samaa käytöstä toivotaan lisää. Samalla ruokapalkan käyttö on yksi tapa mahdollistaa hevosen arkeen enemmän mielekkäitä hetkiä, jolloin se saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, eli havitella ruokaa.

Ruokapalkan käyttö ei tarkoita, että hevonen valitsisi ihmisen vain saadakseen ruokaa. Hevonen tekee valintoja sen perusteella, mikä tuntuu turvalliselta, johdonmukaiselta ja palkitsevalta. Kun hevonen oppii, että se voi omalla toiminnallaan vaikuttaa tilanteeseen, ja että ihminen on ennakoitava ja turvallinen kumppani, koulutustilanteista tulee sille miellyttäviä. Jos hevonen toistuvasti turhautuu koulutustilanteessa ja kokee pettymyksen tunteita, se saattaa poistua paikalta, vaikka tarjolla olisi palkkio. Onkin aina tärkeää miettiä, millaisia tunteita koulutustilanne hevosessa herättää.

Kun hevonen oppii tehtäviä positiivisen vahvisteen avulla ja saa kokea onnistumisia, se oppii odottamaan lisää hyviä kokemuksia. Koulutuksesta tulee prosessi, joka tuottaa hevoselle hallinnan tunnetta ja mielihyvää. Samalla hevosen ja ihmisen välille voi syntyä vahva suhde, joka rakentuu luottamuksesta, johdonmukaisuudesta ja molemminpuolisesta ymmärryksestä. Ruokapalkka ei vie tältä suhteelta mitään pois. Se ei tee yhteistyöstä vähemmän aitoa, eikä se vähennä niitä muita tapoja, joilla yhteys voi syntyä.

Ruoan etsiminen on hevosen tarve, mutta valituksi tuleminen on ihmisen tarve

On myös huomioitava, että ruoka on hevoselle ensisijainen eloonjäämisresurssi. Siksi on epärealistista odottaa, että hevonen “valitsisi ihmisen ruoan sijaan”. Ihmisellä voi olla toki sosiaalinen tai emotionaalinen tarve tulla valituksi, mutta hevosen motivaatio rakentuu toisenlaisista perusteista.

Lopulta ruokapalkan käyttö on yksi koulutuksellinen valinta muiden joukossa. Se ei korvaa ihmisen ja hevosen välistä suhdetta, mutta se voi olla tärkeä osa sitä. Ruokapalkka ei ole ainoa keino rakentaa yhteistyötä, mutta se on menetelmä, joka kunnioittaa hevosen lajityypillisiä tarpeita ja tekee oppimisesta hevoselle miellyttävää.

Lopulta tärkeintä on, että tarkastelemme hevosen käyttäytymistä hevosen näkökulmasta, emme omien tunteidemme tai toiveidemme läpi. Kun koulutustilanne rakennetaan hevosen hyvinvointi huomioiden, hevonen ei hakeudu ihmisen luo puutteen tai pakon edessä, vaan siksi, että tehtävien tekeminen yhdessä ihmisen kanssa on yksinkertaisesti palkitsevaa ja mukavaa.

Tietoa kirjoittajasta

Kaktu Kuparinen on eläintenkouluttaja (AT), eläinkommunikoija, kirjailija ja sisällöntuottaja. Hän tuottaa sisältöä hevoslähtöisestä koulutuksesta, hevosten hyvinvoinnista ja sekä ihmisten ja hevosten välisestä vuorovaikutuksesta tarkastellen kokonaisuutta sekä analyyttisesti että intuitiivisesti. Kaktu tunnetaan Kaktun talli -sosiaalisen median tileistä ja saman nimisestä podcastista.